Alkuviikon lounassalaatti - lämmin lohisalaatti

Kesällä pyrin nauttimaan mahdollisimman paljon ulkona olosta ja elosta. Keittiössä vietetty aika siis minimoidaan, okei no, joskus kokataan pitkän kaavan mukaan myös. Yleisesti kuitenkin suosin nopeita lounaita. Salaatit on oivia vaihtoehtoja tähän.


Lämmin lohisalaatti

Lämmin lohisalaatti
(2 annosta)

300g norjanlohta
merisuolaa
mustapippuria

400g kiinankaalia
1dl pinaatinlehtiä

½ paprika
1 chili (keskivahva)
1/4 ananas (tuore)
2rkl soijakastiketta
1rkl seesamöljyä

auringonkukansiemeniä
tyrnimarjoja

Ota lohipalat huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen paistoa. Pilko kiinankaali, paprika, chili ja ananas. Paista lohi melko kuumalla pannulla, 2-3min puoli, riippuen palan paksuudesta. Ripsauta suolaa ja pippuria lohipalojen päälle ja anna vetäytyä hetki. Nosta lohipalat pois pannulta ja lisää seesamöljy pannulle. Kuullota chiliä, ananasta sekä kiinankaalia n. 5min keskilämmöllä. Lisää lopuksi pinaatti ja soijakastike. Sekoita hyvin. Nosta salaatti lautaselle ja lisää lohipala päälle. Viimeistele annos auringonkukansiemenillä sekä tyrnimarjoilla.

Lämmin lohisalaatti

Tsiikaa myös graavilohisalaattiohjeeni .

Aurinkoista starttia alkuviikkoon!

Kommentit

Suositut tekstit