Tee se itse- inkivääri-hunaja-sitruunatee


Me emme ole teen juonti kansaa siinä mittakaavassa kuin esimerkiksi Englannissa. Yhden kevään vuosia sitten Englannissa viettäneenä kaipaan ajoittain kuitenkin niitä teehetkiä! Talvi on itselleni teen kulta-aikaa ja ajattelin sen ajan kunniaksi jakaa kaikkien aikojen suosikkiteen reseptin. Tämä on maailmalla hyvin yleinen tee, varsinkin idässä päin. Suomessa useimmiten ohjetta vilahtelee "flunssan oireiden helpottamis-ohjeissa". Useimmiten kuitenkin ohjeissa kehotetaan keittämään koko settiä tovi; mielestäni tällä pilataan kaikki antioksidantit, jota tämä tee meille tarjoaa.


Inkivääri-sitruuna-hunajatee


Inkivääri-hunaja-sitruunatee

1 litra vettä
1 sitruuna
iso pala inkivääriä
2 runsasta rkl lähiluomuhunajaa

Kuori inkivääri ja paloittele se. Laita palaset teekannuun. Purista sitruunasta mehu pääälle. Kiehauta vesi ja kaada se kannuun inkiväärien ja sitruunamehun päälle. Lisää hunaja. Voit lisätä hunajaa makusi mukaan. Hauduta teetä vähintään puoli tuntia ja nauti. Vinkki! Tämä toimii kesällä myös viilennettynä raikkaana juomana.


Kannullinen kultaa

Olen nauttinut tätä teetä tänä talvenakin jo litratolkulla. Vaikka lämmin juoma lämmittää jo itsessään pakkaskeleillä, inkiväärin lämmittävän vaikutuksen tuntee jo ensimmäisellä siemauksella.

Lämpöisiä teehetkiä talvisen päivän päätteeksi!









Kommentit

Suositut tekstit