Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2018.

Makuja maailmalta - lohta meksikolaisittain

Kuva
Lohi on kuulunut vuodesta toiseen suosikkikaloihini, jota tulee syötyä jossain muodossa lähes viikottain. Tyypillisimmin lohta tulee kypsennettyä nopeasti pannulla vähäisin maustein. Nyt kuitenkin kaipasin loheen makuja maailmalta; meksikolaistyyppinen lohi mielessä! Kalaruoat ovat yleensä nopeita, ja niin tämäkin. Tämä on maistuva arkiruokatyyppinen kalaruoka, maistuvasti. Lohta meksikolaisittain Lohta meksikolaisittain (5 annosta) 700g norjanlohifilee 250g tomaattimurskaa (luomu) ½ valkosipuli (yksikyntinen) 1 jalopeno (tuore) 1 lime 1,5 tl juustokuminaa 1,5 tl jauhettua korianteria merisuolaa Raasta limen kuori ja purista sen mehu. Hakkeloi valkosipuli ja jalopeno pieneksi. Sekoita ne ja mausteet tomaattimurskan joukkoon hyvin. Hiero käsin seos lohifileen päälle ja anna seisoa huoneenlämmössä vähintään puolisen tuntia. Lämmitä uuni 200-asteiseksi ja paista filettä uunissa n. 20 minuuttia. Tarjoile lohi esimerkiksi salaattipedillä. Lohta meksikolaisittain

Naminam - Kotikutoinen herkkumysli

Kuva
Kaupan hyllyltä on vaikeaa löytää välillä suuhun, mahalle ja "päähän" sopivaa mysliä. Hyvän myslin mittapuuna pidän rapeutta ja makua, mutta myös ravitsemuksellisuutta. Överisokeritmäärät ei kiehdo päivittäisessä ruokavaliossa (paitsi luontaisesti) ja mysli (jos mikä) voi sisältää suuren määrän lisättyä sokeria. Nyt myös mahavaivaisena olen testannyt ruokavaliomuutoksia, ja helpotusta on löytynytkin. Siksi siis lähdin hakemaan maistuvaa mysliä kotona valmistaen.  Kotikutoinen herkkumysli Kotikutoinen herkkumysli (15-20 annosta, makustelijasta riippuen) 8dl kaurahiutaleita (luomu) 1dl hasselpähkinärouhetta 1dl kurpitsansiemeniä 1dl auringonkukansiemeniä 1dl cashew-pähkinöitä 1dl pellavansiemenrouhetta 2rkl siirappia 1rkl muscovadosokeria 1dl kuivattua marjaseosta (vadelmia, punaherukoita, mansikoita) 1½ dl kuivattuja gojimarjoja 1dl kookoslastuja Sekoita kaurahiutaleet, siemenet, pähkinät ja rouheet sokerin ja siirapin kanssa

Arjen aatelistoa - possustroganov

Kuva
Teen mielelläni ruokaa useammaksi päiväksi kerrallaan, koska joka päivä kokkaaminen ei millään mahdu aikatauluihin. Ei niin millään, vaikka kuinka haluaisin. Jotkut ruoat maistuvat itseasiassa paremmalle seuraavana päivänä valmistuksesta ja tässä mielestäni yksi kandidaatti; possustroganov. Porsaanliha on jostain syystä epäsuosikkini keittiössä; jotenkin maku itsessään ei kuulu lemppareihini. Hyvin maustettuna se kuitenkin on...noh se on mauskasta tietysti! Possustroganov Possustroganov (maidoton, G) (4 annosta) 600g porsaan ulkofilettä (maustamaton) 2 rkl dijon-sinappia 2tl piparjuuritahnaa 2rkl oliiviöljyä 2,5dl kaurakermaa 3dl vettä 2tl valkopippuria 1 suolakurkku 2rkl tomaattisosetta merisuolaa Suikaloi porsaan ulkofilee ja sekoita suikaleiden joukkoon sinappi ja piparjuuritahna. Anna maustua jääkaapissa yön yli. Ota liha huoneenlämpöön n. 1 tunti ennen paistoa. Paloittele suolakurkku. Paista liha öljyssä melko kuumalla pannulla ripeästi

Vapuksi - banaani-kookosletut maapähkinäkastikkeella ja peruna-tonnikalasalaatti

Kuva
Vappu, yksi syy taas juhlia. Päivään tai aattoon kuuluu ruokatraditioita kuten munkit, pottusalaatti, sima ja munkit. En ole perso munkeille, onneksi. Vaikka moni muu makea maistuu aina! Siksi siis makeana vaihtoehtona tarjoan gluteenittoman ja maidottoman lettuohjeen. Taas pääsi kookos rooliin, en tiedä miksi, mutta lähiaikoina olen tehnyt paljon kookoksesta. Toivottavasti pian kyllästyn!  Voit katsoa myös aiemmin jakamani banaanilettuohjeen  viime vuodelta.  Perunasalaatti taasen uppoaa aina, nyt mennään hieman ruokaisammalla vaihtoehdolla.  Banaani-kookosletut maapähkinäkastikkeella Banaani-kookosletut maapähkinäkastikkeella (G, maidoton) (3 annosta) 3 kypsää banaania 3 kananmunaa 1rkl kookoshiutaleita 1rkl pellavansiemenrouhetta kookosöljyä (paistoon) Maapähkinäkastike: 1tl maapähkinävoita (sokeritonta) 4tl kookosmaitoa 1tl sitruunamehua mansikoita Muussaa kypsät bananit haarukalla soseenomaiseksi. Lisää joukkoon kananmunat vispaten. Lis

Makuja maailmalta - indonesialainen ilta

Kuva
Mitä tulee lahjoihin, suosin elämyksiä tavaroiden sijaan. Annoin ystävälleni viime syksynä syntymäpäivälahjaksi lahjakortin ruokamatkalle. Lahjakortti sisälsi teeman valinnanvapauden lisäksi lupauksen siitä, että kokkaan ja järjestän illan kotonani. Ystäväni valitsi indonesialaisen ruoan, koska yhteisestä indojen reissusta oli tullut nyt vuosi täyteen. Pääsimme siis yhdessä muistojen makumatkalle! Aiemman indoruokaohjeeni löydät täältä. Indonesialainen simpukkakeitto Indonesialainen simpukkakeitto (L, G) (2-3 annosta) 100g simpukoita 100g tuoreita herkkusieniä 50g haricot-papuja 1 porkkana 1/4 punainen paprika 1/4 keltainen paprika ½ nippua kevätsipulia 1 tuore chili (keskivoimakas) pala inkivääriä ½ yksikyntinen valkosipuli 1 sitruunan kuori (raastettuna) ½ sitruunan mehu 1tl sitruunaruohotahnaa 2tl tamarind -tahnaa 2tl muscovadosokeria 6-7dl vettä öljyä suolaa sinimailasen ituja ½ nippua tuoretta korianteria Hakkeloi valk