Kun tekee mieli piirakkaa - hedelmäinen broileripiirakka


Suolaiset piirakat ovat ruokaisia ja ajavat asiansa aterian nimissä esimerkiksi salaatti kylkeen aseteltuna. Nyt halusin piirakkapohjasta hieman rapsakkaampaa, joten testaamalla taasen löytyi melkosen kiva pohja tähän tarkoitukseen. Kuitua piisaa niitä kaipaaville! Toisen suolaisen piirakan ohjeen löydät jouluaiheisesta kirjoituksestani tästä: vuohenjuusto-pinaattipiirakka.


Hedelmäinen broileripiirakka

Hedelmäinen broileripiirakka

pohja:

 4dl ruoheisia sämpyläjauhoja
1dl ruisjauhoja
1dl oliiviöljyä
2rkl vettä
2rkl auringonkukan siemeniä (kuorittuja)
1tl kurkumaa
ripaus valkopippuria
merisuolaa

oliiviöljyä
1rkl sesaminsiemeniä (kuorittuja)

Sekoita ensin jauhot ja mausteet keskenään. Lisää mukaan auringonkukan siemenet ja sekoita. Lisää öljy ja vesi ja sekoita vielä huolella. Muotoile taikina öljyttyyn ja sesaminsiemenillä vuorattuun vuokaan ja esipaista 10 minuuttia 175-asteisessa uunissa.

täyte:

400g broilerinjauhelihaa
2 valkosipulin kynttä
3 pientä kuivattua chiliä
1 rkl garam masalaa
2tl korianterin siemiä (jauhettuna)
1rkl soijakastiketta
1 päärynä
1 nektariini
pala paprikaa
½ punasipuli
150g bulgarian jugurttia
1 kananmuna
1 tl vahvaa chilikastiketta
½ dl parmesan raastetta
merisuolaa
mustapippuria

tilkka oliiviöljyä

Kuori ja hakkeloi valkosipulin kynnet. Kuori ja viipaloi päärynä. Viipaloi nektariini ja sipuli. Raasta parmesan (jos et käytä valmista raastetta). Jauha korianterin siemenet (jos et käytä valmiiksi jauhettua). Kuullota valkosipuli pienessä tilkassa oliiviöljyä, johon lisää garam masala, chili rouhittuna sekä korianteri. Lisää sitten mukaan broilerinjauheliha ja paista kypsäksi. Mausta soijakastikkeella.

Sekoita jugurtti, kananmuna, chilikastike ja osa parmesanista . (Jätä pinnalle osa). Lisää hippusellinen suolaa ja pippuria. Lisää broilerinjauhelihan joukkoon päärynä ja nektariini. Sekoita. Kaada ne esipaistetun pohjan päälle ja lisää jugurttikananmunaseos päälle. Koristele punasipulilla ja paprikalla. Ripottele loppu parmesan päälle. Paista piirakkaa 175-asteisessa uunissa n. 40 minuuttia, kunnes se on saanut kauniin värin. Ja sitten vain nauti!


Kuka arvaa kuinka monta palaa meni?

Onko teillä lempparia suolaisissa piirakoissa? Minulla ei ole vielä yhtä ja ainoaa löytynyt. Täytteitä on niin helppoa ja vaivatonta testailla, ja aina niistä tulee vallan maistuvia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Perinneruokaa kalastellen - tönkkösuolatut muikut

Naminam - Kotikutoinen herkkumysli

Tee se itse- inkivääri-hunaja-sitruunatee