Jälkisesonkia - kyssäkaali-vuohenjuustopaistos ja villiomenapiirakka


Aijai, kun ollut puuhakasta aikaa tämä syksy. Niin puuhakasta, että kokannut kyllä olen, mutten niistä kertoa teille tohtinut aiemmin! Kyssäkaalista olen muistaakseni kerran aiemmin tehnyt jotakin vuosia sitten ja nyt se houkutteli väriloistossaan testaamaan itseään toistamiseen. Omenat kuuluvat syksyyn olennaisesti muutoinkin. Tällä kertaa lenkillä puuhun kiipeäminen tuotti huikean määrän saalista ja mukavaa lehtisatoa! Ei se auttanut, kun tehdä nannaa piirakkaa niistä. Tarkastellaampa ohjeita nyt sitten tarkemmin.

Kyssäkaali-valkohomejuustopaistos

Kyssäkaali-vuohenjuustopaistos

600g kyssäkaalia (raakapaino)
100g vuohenjuustoa
½ rkl oliiviöljyä
1 lime (mehu)
½ nippu basilikaa
miniluumutomaatteja
merisuolaa
mustapippuria

Kuori ja paloittele kyssäkaali. Puolita miniluumutomaatit. Pyörittele kyssäkaaliviipaleet oliiviöljyssä, limen mehussa ja mausta suolalla sekä pippurilla. Anna vetäytyä hetki. Voitele uunivuoka tilkalla oliiviöljyä. Pilko basilikaa hieman pienemmäksi. Laita kerroksittain kyssäkaalit, vuohenjuustonokareet sekä tomaatit ja basilika. Paista uunissa 160-asteisessa uunissa n. 2 tuntia. Tarjoile vinaigreten kanssa.

Kyssäkaali-vuohenjuustopaistos

Sitten jälkkärilinjalle, tai no itseasiassa saatoin kyllä syödä eräs ilta tätä myös iltaruoaksi...


Villiomenapiirakka

Villiomenapiirakka

pohja:

2dl mysliä (käytin sellaista, jossa kookosta ja pähkinöitä lisänä)
2½ dl karkeita vehnäjauhoja
½ dl ruokosokeria karamellihipuilla
3 ½ rkl kookosöljyä
1 dl kookosmaitoa

täyte:

600g villiomenoita
1rkl voita
1 vaniljatanko
2rkl ruokosokeria
2rkl karamellisiirappia

Sekoita "nyppien" pohjan ainekset keskenään ja laita taikina hetkeksi jääkaappiin vetäytymään. Viipaloi tällä välin omenat, joista kanta toki on poistettu. Sulata voi pannulla keskilämmöllä ja lisää ruokosokeri, vaniljatangon sisältö sekä omenat siihen. Anna karamellisoitua n. 10 minuuttia välillä sekoittaen. Painele taikina piirakkavuokaan, "nostean" taikinasta kunnon reunat piirakalle. Lado karamellisoidut omenat päälle. Paista 180-asteisessa uunissa n. 35 minuuttia, kunnes pinta on saanut hivenen väriä. Kaada karamellisiirappia heti piirakan päälle uunista poistoton jälkeen. Anna vetäytyä ennen tarjoilua. 


Villiomenapiirakka

Ja maha kiitti jälleen makunautinnoista! Ihanaa ruokaviikkoa kaikille.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Perinneruokaa kalastellen - tönkkösuolatut muikut

Naminam - Kotikutoinen herkkumysli

Tee se itse- inkivääri-hunaja-sitruunatee